keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

D. H. Lawrence: Lady Chatterley's Lover


Jälleen ilmoitan kirjan nimen sen alkuperäiskielellä, koska satuin sen englanniksi lukemaan - suomeksi se olisi tietenkin Leidi Chatterleyn Rakastaja, tai jotain siihen suuntaan. Aloitin kirjan lähes heti Persuasionin jälkeen, enkä millään olisi jaksanut lukea sitä eteenpäin. Loppua kohden tahti vähän parani ja lukeminen kävi helpommin, mutta oli se silti melkoista taistelua.

Paras varmaan puida ongelmakohtia läpi, ennen kuin annan minkäänlaista kokonaista arvioida - itselläkin on aina lukemisen jälkeen vähän aikaa sekava olo, ettei oikein tiedä, minkälaisen tuomion antaisi. Aloitetaan vaikka siitä, mikä yleensä nostetaan kirjan leimalliseksi ominaisuudeksi, ja miksi teosta minulle oikeastaan suositeltiin. Syy siihen, miksi kirja ilmestymisvuonnaan sensuroitiin Britanniassa, eli kohutut seksikohtaukset, olivat jotenkin häiritseviä. Ensimmäisellä kerralla tämän rakastetun kanssa (jonka etunimeä en muista, sukunimi taisi olla Mellors) päähenkilö kärsi masennuksen aalloista ja oli vain puoliksi tajuissaan kun seksi tapahtui. Sen jälkeen seurasi ajanjakso, jolloin Connie oli vastahakoinen ja sanoi muutamasti ei, ennen kuin "antoi periksi". Myöhemmin tietenkin vastahakoisuus katosi ja Constance oli itse aivan yhtä innokas, ellei innokkaampikin ("Oh, kiss me!!11). Mutta ei silti voinut olla jäämättä ikävä maku suuhun.

Kirjan loppupuoliskolla Connien ja Mellorsin suhde ja rakkaus otettiin itsestäänselvyytenä, mutta etenkin sen alkutaipaleella suhde tuntui ylipäätään olevan todella heikolla pohjalla. Ennen "ekaa kertaa" kaksikon suhde oli harvasanainen ja lähes vihamielinen. Toista ei ajateltu lainkaan hellästi. Sitten yhtäkkiä kun nainen on tunteiden vallassa niin mies tajuaa haluavansa tätä suunnattomasti ja sitten ollaankin jo panemassa. Tai mies panee. Ei ollut oikein sitä, mitä seuraavalta lukukokemukseltani hain. Olen jo muutenkin menettänyt melkein kaiken innon lukemista kohtaan, eivätkä romanssit ole erityisesti innostaneet, mutta viime aikoina olen ollut sellaisessa mielentilassa, että ehkä jaksaisin lukea sellaisen leppoisan kirjan, jossa on kiinnostava, koukuttava ja tunteita nostattava romanssi. Lady Chatterleyssä lähinnä kuvailtiin seksiin liittyviä tuntemuksia. Välillä liian yksinkertaisesti, ja välillä seksi nostatti päähenkilöiden mieleen ajatuksia universumista, jotka taas olivat liian runollisia, että olisin jaksanut hyppimättä lukea.

Taustalla nakutti jatkuvasti ajatus siitä, miten Lawrence mitä luultavimmin kuului itse yläluokkaan ja varakkaisiin, joilla ei sitten ollut muuta tekemistä kuin alkaa ajattelemaan ja levittämään omia ajatuksiaan. Raha oli monesti puheenaiheena, muutaman kerran mainittiin, miten rahasta on tullut syövän kaltainen sairaus, eivätkä alaluokat voi muusta puhuakaan. "He refused to care about money." Tämänlaiset kommentit saavat rypistämään otsaansa - siinäpähän sitten olet välittämättä jos on varaa olla välittämättä.

En itse asiassa lukiessa kiinnittänyt mitään huomiota kirjoittajaan, ja koska tarina on kerrottu naisen näkökulmasta - ihan uskottavasti - oletin lukevani naisen kirjoittamaa kirjaa. Lukukokemuksen jälkeen luin nopeasti jonkinlaisen tiivistelmän kirjailijan elämästä, ja kyllä sen jotenkin luissaan tunsi, että en nyt pitele käsissäni kovinkaan mukavan henkilön kirjoittamaa teosta. Ilmeisesti toiset kuitenkin pitävät kirjaa oodina rakkaudelle, kun niin monet vanhemmat henkilöt ovat sitä minulle suositelleet (epäilen, että viehätys johtui estottomasta seksin kuvailusta, eikä kai voi heitä syyttää kun AO3 ei ollut vielä heidän lukuaikanaan keksitty). Omasta mielestäni se on kaikkea muuta, ja ainoat varteenotettavat pointit koskivat sotaa ja sitä teollista mullistusta, jonka vallassa maailma 1900-luvun alussa oli. Edellisen asian kohdalla kirja kyllä avasi silmiäni, ja oli mielenkiintoista nähdä jonkun silmin se - varmasti hyvin kauhistuttava - muutos kauniista maaseuduista ja puhtaasta ilmasta pieniksi, rähjäisiksi pikkukyliksi, joissa riistetyt hiilityöntekijät tulisivat elämään yksinkertaista ja ankeaa elämäänsä. Voihan toki olla, ettei se ollut pelkästään ankeaa, enkä itse asiassa kannatakaan näin romanttista ajatuksen mustavalkoisuutta kuin joksi äskettäin sen ajanjakson pelkistin, mutta hiilikaivokset kuulostavat kyllä silti ihan dystopian aineksilta.

Joka tapauksessa, (eksyin taas reitiltä) kirjoittajan oma elämä näkyy tietenkin hänen kirjoittamassaan kirjassa, mutta hyvin erikoisilla tavoilla. Jokaisessa tarinan henkilössä on jotain hänen omaansa. Aatteellisesti kuvittelisin Mellorsin edustavan eniten Lawrencen omaa ajatusmallia, mutta hänen avioliittonsa taas heijastaa Connieta ja tämän alkuperäistä, jaloista halvaantunutta miestänsä Cliffordia. On mielenkiintoista, että Connie on tarinan sankaritar ja henkilö, jonka tilanteeseen kuuluu samaistua, jonka puolesta pitää toivoa, että tämä pääsisi Mellorsin kanssa yhteen ja onneen, vaikka Lawrencen vaimo itse oli pettäjä ja varmasti ainakin jollakin asteella kirjailijan oman elämän 'pahis'.

Lawrence itse rakasti luontoa ja vihasi teollisuutta, ja Cliffordin olikin tarkoitus kuvastaa hänen vihaamiaan teollisuuspomoja. Cliffordin mielipiteet esimerkiksi alaluokista ja heidän olemuksestaan ovat tosiaan vihaa herättäviä, mutta henkisesti tunsin itse eniten läheisyyttä Cliffordiin. Sen takia oli hyvin turhauttava lukea läpi kirjan, miten kaikki salaa tai vähemmän salaa häntä vihasivat. En tietenkään koe itseäni ihan yhtä lapselliseksi, ja arvomme eivät käy yhteen, mutta muutamassa kohdassa pystyin samastumaan Cliffordiin enemmän kuin kehenkään muuhun. Päähenkilöt taas arvostivat mielen ja ajattelun sijaan fyysistä olemusta ja uskoivat fyysisen yhteyden olevan onnen lähde - he olivat myös erinäisissä asioissa hyvin vahvoja persoonia ja katsoivat alaspäin mielen älykkyyttä. Tuulen viemään jälkeen kaipaisin tästä teemasta vähän vaihtelua.

Lady Chatterleyn rakastajaa on monesti kritisoitu feministiseltä kannalta, mutta feministejäkin on kritisoitu kirjan kritisoimisesta. Minä en sinänsä jaksa ottaa kantaa - vanha kirja ja vanhat arvot, ja mikäli sain oikean kuvan lähteistä, joita vilkaisin, kirjoittaja oli joka tapauksessa lievästi kusipää. Jotkin seikat, kuten nämä seksikerrat ja kerran käyty keskustelu naisista, joissa Mellors sanoo vihaavansa enemmän kuin mitään muuta lesboja, tietenkin herättävät ärtymystä, eikä naisia esitetä erityisen hyvässä valossa, mutta ketään ei tässä kirjassa oikeastaan esitetä hyvässä valossa. Miehiä morkataan useasti sanomalla, että kaikki miehet ovat menettäneet miehisyytensä. En siis jaksaisi tältä kantilta alkaa jauhaa, kunhan sanon, että ehkä juuri tämän negatiivisuuden takia kirjaa oli jotenkin vastenmielistä lukea.

Lopputiivistelmänä voisi sanoa, että kirja oli hyvä, mutta en pitänyt siitä. Siinä oli monia hyviä näkökohtia ja ajatuksia, jotka pistivät miettimään ja joita saattoi jopa kannattaa, mutta se ei riittänyt saamaan minua nauttimaan lukukokemuksesta. En pitänyt astelmasta enkä yhdestäkään henkilöstä, enkä oikeastaan vieläkään tiedä, olisiko pitänyt pitääkään. Kirjassa otettiin kantaa moneen asiaan, mutta se oli myös monta kertaa hyvin ongelmallinen näin liberaalin nykymaailman asukin silmin. Jos joku kysyisi, niin en suosittelisi. Voihan tietysti olla, että luin kirjan vain väärässä mielentilassa ja muut ovat saaneet parempi lukukokemuksia. Jos näin on, niin kertokaa toki, mitä itse piditte!

- kelmi